Maanviljely Espoossa

1800-luvun loppuvuosikymmeninä Espoon peltoala kaksikertaistui, koska luonnonnniittyjä raivattiin pelloiksi, joilla viljeltiin mm. heinää. Leipäviljan viljely väheni ulkomaisen tuonnin painaessa hinnat alas, mutta kauran, heinän ja muiden rehukasvien sekä juurikkaiden viljely lisääntyi, koska karjanhoito kannatti.

Tärkeimmät rehukasvit olivat timotei, nurmipuntarpää, apila ja virna. Kaura, ruis ja peruna olivat tärkeimmät viljeltävät kasvit Espoossa, vähemmässä määrin herne ja ohra. Edellisten ohella viljeltiin pellavaa sekä nauriita ja lanttuja. Lisäksi viljeltiin jonkin verran syysvehnää. Espoon saaristossa viljeltiin pieniä määriä hamppua vuonna 1898. Sata vuotta sitten Espoossa ei enää poltettu kaskea, paitsi satunnaisesti jokin pieni hakkuualue, johon kylvettiin ruista. Peltoja lannoitettiin vielä enimmäkseen karjalannalla, jota ajettiin pelloille syksyllä tai talvella ja levitettiin keväällä. Maanparannusaineina käytettiin esimerkiksi suomutaa, turvetta, hiekkaa ja savea, rannikolla merilevää. Kaupan oli jo apulantoja, esimerkiksi superfosfaattia ja chilensalpietaria.

Sopivia kylvöajankohtia

Kuvernöörikertomusten mukaan Uudellamaalla kaura kylvettiin huhtikuun lopun ja toukokuun 15. päivän välillä, ohra toukokuun 15. ja kesäkuun alun välisenä aikana. Kansanperinteen mukaan sopiva ajankohta kauran, herneen, pellavan kylvölle ja perunan istutukselle oli Urpon päivä 25. toukokuuta.
Tietysti seurattiin myös säätä ja luonnon merkkejä sopivan hetken löytämiseksi. Kaura kannatti kylvää, kun koivu oli hiirenkorvalla, ja pellava, kun tuomi kukki. Espoosta on tosin myös talletettu perimätietoa, että soveliain pellavankylvöpäivä olisi viimeinen perjantai ennen juhannusta.
Kylvöpäivänä sään piti olla tyyni ja poutainen. Herneen uskottiin kestävän hyvin kylmää ja kylvö saattoi tapahtua varhain, heti kun lumi oli sulanut.

Kylväminen

Tasainen kylvötulos vaati kokemusta, joten työ uskottiin yleensä jollekin vanhalle miehelle, useimmiten talon isännälle.
Tottunut kylväjä pystyi kylvämään kaksi tynnyrinalaa tunnissa. Kylvöastiana käytettiin yleisesti puista kylvövakkaa, johon mahtui 4-5 kappaa siementä. Kylvöön ryhdyttäessä oli tapana ottaa hattu pois päästä ja lukea rukous kylvövakan ääressä. Kylvämisen merkitystä korostettiin pukeutumalla puhtaisiin vaatteisiin.