Kaksi karttaa
Ylhäällä: Kartta vuodelta 1765.
Alhaalla: Yksityiskohta kartasta (v.1765).

Entisajan kyläyhteisöt

Espoo oli vanhastaan viljelyjärjestelmältään sarkajaon aluetta, joka edellytti kiinteää naapuriyhteistyötä. Sarkajaon alueella olevien kylien talot rakennettiin melko tiiviiksi ryhmiksi.

Karvasmäen kylä Espoossa

Varhaisimpien asiakirjojen mukaan vuonna 1540 Karvasmäen kylässä oli neljä taloa ja seuraavan vuosisadan alussa kolme, Glims, Ers ja Jorv. 1700-luvulla Glims ja Ers sijaitsivat vierekkäin toistensa naapureina nykyisellä paikalla.

Kylätie
Kastin tila 1900-luvun alussa.

Sata vuotta sitten Espoo oli vielä maatalouspitäjä, jossa asukkaiden enemmistö sai toimeentulonsa perheviljelmistä. Vuoden 1898 maataloustilaston mukaan Espoon 120 maatalosta 75 oli pinta-alaltaan 25-100 ha. Yli 100 ha tiloja oli 15.

Hevoset
Hevosia Gräsan kartanon pihalla.

Osa tiloista, etenkin suurimmista, oli säätyläisten ja virkamiesten omistuksessa. Torppia oli 77. Vaikka perinteinen omavaraistalous oli alkanut jo sata vuotta sitten korvautua rahataloudella, lähes kaikkilla tiloilla oli vielä maidon-, rehun- ja viljantuotantoa. Talojen rakennuskantaan kuuluivat asuinrakennusten lisäksi ainakin navetta ja talli.

Linkit Elämää maatalossa sata vuotta sitten Entisajan kyläyhteisö Glimsin tilan rakennukset Tilan asukkaat Arkista aherrusta Maanviljely Espoossa Maatilan eläimet