|
Hämäläisten
eränautinta-aluetta?
Mäkkylän kätkölöytö
Vanhempi- ja nuorempi rautakausi 0 -
1150 jKr.
Viimeisiä todisteita asutuksesta
Espoossa esihistoriallisella ajalla on Mäkkylän Frideborgin
kätkö- tai hautalöytö, joka ajoitetaan esiroomalaiseen
rautakauteen (500 eKr. - 0) tai mahdollisesti vanhempaan roomalaiseen
rautakauteen (0-200 jKr.).
Espoon seudulta, kuten suurimmalta osalta Uudenmaan rannikkoa,
puuttuvat vanhemman ja nuoremman rautakauden arkeologiset löydöt.
Oletetaankin, että rannikkoseudut olivat autioina aina ruotsalaisasutuksen
saapumiseen saakka 1100-luvulle. Rannikkoalueet olivat luultavasti
hämäläisten ns. eränautinta-alueita, missä
harjoitettiin metsästystä, kalastusta ja kaukokaskeamista.
Todisteina tällaisesta toiminnasta pidetään soikeita
tuluskiviä, jotka liitetään kaskeamiseen kuuluviin
uhrimenoihin. Tuluskiviä on löydetty irtolöytöinä
mm. Tapiolasta, Kauklahdesta ja Oittaalta.
Kaskeamisesta on myös viitteitä Lojärven paleobotanisissa
tutkimuksissa, joissa on merkkejä metsäraivauksista
600-900 jKr. Myös espoolaisessa paikannimistössä
on viitteitä hämäläisvaikutuksista. |