Sinebrychoffin huvila Karhusaaressa

Lasiveranta Förmaaki

Kuva: Päärakennus, huvimaja (alla jääkellari), sauna ja venevaja.
Kuvasta on kaksi linkkiä: sisäkuva lasiverannalta sekä linkki förmaakiin.

Renessanssipalatsia muistuttava, puusta rakennettu Karhussaaren huvila hyötyrakennuksineen suunniteltiin kauppaneuvos Nicolas Sinebrychoffille Hagalundin kartanosta erotetulle Björnholman niemelle. Suunnittelijan, arkkitehti Karl August Wreden (1859-1943) tiedetään kuuluneen rakennuttajan ystäviin.

Huvilan merituulilta suojaisa rakennuspaikka valittiin siten, että näyttävän kaiteen reunustamalta terassilta nouseva päärakennus hallitsi pohjoista lahtea. Samalla rantatöyräällä sijaitsivat myös lasiseinäinen huvimaja, sauna ja venevaja sekä laituri ja sen päätteenä uimahuone. Alueen metsästä jalostettiin kivireunaisten hiekkakäytävien kiertämä puisto. Päärakennuksen länsipuolelle sijoitettiin sen arkkitehtuuria myötäilevät palvelusväen- ja talousrakennukset sekä puutarhaviljelmät. Palvelusväen ja kesävieraiden käytössä oli rakennuksia myös Hanasaaressa. Karhusaari muodosti pienen omavaraisen maatilan, ja pohjoisosan suojaisimmat alueet raivattiin pelloiksi ja niityiksi.

Kuva: Promenaadilla.

Nicolas Sinebrychoff ehti nauttia rakennuttamastaan huvilasta vain muutamia vuosia. Tuona aikana huvilalla jätjestettiin suuria juhlia, joita varten rekitie kaupungista jäätä pitkin saatettiin viitoittaa kynttilälyhdyin. Kauppaneuvoksen leski, Anna Sinebrychoff vietti huvilassa kaikki kesät kuolemaansa, vuoteen 1944 saakka ja ylläpiti monia viime vuosisadan huvielämän traditioita ja pieniä seremonioita. Joka vuosi toukokuun lopussa palveluskunta työskenteli saadakseen alueen kuntoon kesäkuun ensimmäisen päivän muuttoa varten. Kauppaneuvoksetar seuralaisineen saapui laivalla tai myöhempinä aikoina taksilla, muu väki veneillä. Elokuun viimeisenä päivänä järjestettiin menneen kesän muistoksi lähtiäisjuhla, johon myös työväki osallistui.

Takaisin päävalikkoon

Uimahuoneissa uimapukuihin

Saaristo-ja merenrantahuviloita