Rahvaanomaisena tapana pidetty saunominen ei useinkaan liittynyt viime vuosisadan porvariston huvilaelämään. Mannermainen kylpyamme alkoi syrjäyttää saunaa suomalaisessa peseytymisessä, ja esimerkiksi Karhusaaren saunarakennuksessa oli kauppaneuvoksettarella oma kylpyammeensa. Kansallisromantiikan myötä maamme arkkitehdit ja taiteilijat kuitenkin kiinnostuivat saunarakentamisen perinteestä.

Kiukaan kehittyminen ja savusaunan muuttuminen uloslämpiäväksi muuttivat saunakulttuuria 1920-luvulta lähtien. Suomalaisen Saunan Ystävät ry (Sauna-Seura) perustettiin 1937 sauna-asiaa edistämään. Saunan kansallinen, rituaalinen rooli tiedostettiin yleisesti, ja saunaa voikin pitää sodanjälkeisen materiaaliromanttisen arkkitehtuurivaiheen suosimana suunnittelukohteena.

Huvilakulttuurista kesämökkikulttuuriin siirryttäessä sauna palasi takaisin olennaiseksi osaksi asumista. Suomalaista loma-asuntoa on sittemmin vaikea edes kuvitella ilman saunaa. Rantasaunan ja kesämökin yhdistelmä yleistyi 1950-1960-luvuilla. Erämaaluontoon sulautuvan majan ideaa toteutettiin sekä perinteisen lamasalvosrakenteen turvin että uusia teknisiä ratkaisuja kokeillen.